PÖYTÄKIRJA, VUOSIKOKOUS
Aika: 22.3.2002 kello 12.30-13.30
Paikka: Eduskunnan kirjasto, kokoushuone D1
Läsnä: Birgitta Aurén, Pirjo Dahlbom, Rispa Elonheimo, Tuula Haavisto, Eija Kareno, Hanna
Keisala, Anneli Ketonen, Tuula H. Laaksovirta, Tuula Luhtala, Ilkka Mäkinen, Tuula
Niiranen, Tuula Pitkäranta, Kaarina Puttonen ja Pirjo Vatanen. Osallistujalista myös
liitteenä (liite 1).
1 §
Kokouksen avaus
Suomen kirjastomuseoyhdistys r.y. - Finlands biblioteksmuseiförening r.f.:n puheenjoh-
taja Tuula H. Laaksovirta avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi
Eduskunnan kirjastoon.
2 §
Kokouksen järjestäytyminen
Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kaarina Puttonen ja sihteeriksi valittiin Tuula
Pitkäranta.
Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Ilkka Mäkinen ja Rispa Elonheimo.
3 §
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouskutsu oli postitettu jokaiselle jäsenelle 19.2.2002 yhdistyksen sääntöjen 7 §:n
mukaisesti.
Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Yhdistyksen 65
jäsenestä on paikalla 14.
4 § Hallituksen toimintakertomus
Osallistujille jaettiin hallituksen toimintakertomus edelliseltä vuodelta (liite 2).
Hyväksyttiin.
5 § Edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
Osallistujille jaettiin edellisen vuoden tilinpäätös (liite 3). Sihteeri luki tilintarkastajien
lausunnon.
6 § Ylijäämän/alijäämän käyttö
Todettiin, että edellisessä kohdassa esitellyssä vuoden 2001 tuloslaskelmassa tilikauden
tappio 31.731,21 markkaa on kirjattu tulostilille.
7 § Tilinpäätöksen vahvistaminen
Vuoden 2001 tilinpäätös vahvistettiin liitteen 3 mukaisesti.
8 § Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille
Myönnettiin tili- ja vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille vuoden 2001
tileistä.
9 § Jäsenmaksun suuruus
Päätettiin yksimielisesti, että jäsenmaksua vuodelta 2002 peritään 8,40 € henkilöjä-
seneltä, 50,50 € yhteisöltä ja että opiskelijajäsenten ei tarvitse maksaa jäsenmaksua
kuin vasta valmistuttuaan.
10 § Toimintasuunnitelma ja talousarvio
Vahvistettin vuoden 2002 toimintasuunnitelma (liite 4) kaksikielisenä ja hyväksyttiin
vuoden 2002 talousarvio hallituksen esityksen mukaisesti (liite 5).
11 § Yhdistyksen hallituksen varsinaisten ja varajäsenten valinta
Sääntöjen 4 §:n mukaan hallitukseen kuuluu kuusi (6) varsinaista jäsentä ja kolme (3)
varajäsentä. Hallituksen toimikausi on kolme (3) vuotta. Hallituksen sekä varsinaisista
jäsenistä että varajäsenistä on vuosittain kolmannes erovuorossa.
Vuoden 2001 vuosikokouksessa hallituksen jäseniksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi
valittiin yksimielisesti uudelleen Tor Wik ja uutena jäsenenä Anneli Ketonen sekä
varajäseneksi uudelleen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi Ilkka Mäkinen.
Hallituksessa erovuorossa ovat varsinaisista jäsenistä Birgitta Aurén ja Rispa Elon-
heimo sekä varajäsenistä Tuula Luhtala.
Hallituksen jäseniksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi 2002-2004 valittiin yksimielisesti
Birgitta Aurén ja Tuula Luhtala sekä varajäseneksi samaksi ajaksi Rispa Elonheimo.
12 § Kahden tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valinta
Tilintarkastajiksi valittiin edelleen Hanna Keisala ja Eija Kareno sekä varatilintarkastajaksi
Rolf Ödman.
13 § Muut esille tulevat asiat
13.1. §
Avajaisnäyttelyn ideointi
Suomen kirjastomuseo avataan Suomen kirjastopäivien yhteydessä kesällä 2003
Vaasassa. Hallitus on keskustellut avajaisnäyttelyn aiheesta. Hallituksessa on todettu
avajaisnäyttelyn olevan tärkeä siinä mielessä, että sillä luodaan heti toiminnan alussa
museon imagoa. Näyttelylle pyritään saamaan valtakunnallinen leima.
Hallituksen kokouksessä oli avajaisnäyttelyn aiheeksi ehdotettu:
1. Vaasan luku-kirjasto=Läse-bibliotheket i Wasa sekä Reginakoulun kirjasto
Anjalassa.
2. Suomalainen kirjastoarkkitehtuuri
3. Erityisasiakasryhmät, esim. lapset ja nuoret kirjastossa
4. Kirjastoautotoiminta. Tuula Luhtanen kertoi, että Turussa on säästynyt Suomen
1. kirjastoauto v. 1961 ja että ensi kesänä pidetään Turussa Pohjoismaiset kirjasto-
autopäivät.
5. Erityiskirjastot, kuten tukkikämppien kirjastot, rintamakirjastot, luotsikirjasto
(Barbro Boldt aloitti Utössä), sotilaskotikirjastot, kirjastojen kotipalvelutoiminta,
sokeain kirjasto ym.
6. Musiikkikirjastot - musiikkikirjasto ei aikakausina
7. Kauhugalleria; mitä pahaa kirjastossa ei saa tehdä = kirjaston käyttöä ja
väärinkäyttöä
8. Kirjastosensuuri, esim. Vaasan "myrkkykaappi".
Yhtenä vaihtoehtona Rispa Elonheimo ehdotti Jyväskylän yliopiston museon
kiertonäyttelyä "Kuviokelluntaa ja lauantain toivottuja : elämää Aallon kampuksella."
Näyttely on tällä hetkellä ulkomailla Arkkitehti Alvar Aallon 100-vuotisjuhlan kunniaksi
järjestetyssä näyttelyssä tulee esille myös Aallon luomia rakennuksia, mm. kirjastoja.
Yhdistyksen vuosikokous kannatti lämpimästi Aallon näyttelyä avajaisnäyttelyksi.
Mikäli Aallon näyttelyä ei saada, ehdotettiin toiseksi teemaksi Vaasan luku-kirjasto =
Läse-bibliotheket i Wasa ja Regina -koulukirjastoa. Kolmannen vaihtoehdon teemaksi
päätettiin kirjastosensuuria.
14 § Ilmoitusasiat
14.1. Yhdistyksen taidepostikorttien jakaminen jäsenille
Päätettiin jatkaa taidepostikorttien jakamista jäsenille maksutta.
14.2.
Pirjo Vatasen väitöstilaisuus 9.3.2002
Merkittiin tiedoksi, että yhdistyksen työryhmän jäsenen Pirjo Vatasen väitöskirja
tarkastettiin Tampereen yliopistossa 9.3.2002. Vatasen informaatiotutkimuksen alaan
kuuluvan väitöskirjan nimi on Sääty-yhteiskunnan kirjastosta kansalaisyhteiskunnan
kirjastoksi : yleisten kirjastojemme murroskausi 1890-luvulta 1920-luvulle.
Vastaväittäjänä oli dosentti Eeva-Liisa Lehtonen Joensuun yliopistosta ja kustoksena
toimi dosentti Ilkka Mäkinen Tampereen yliopistosta.
14.3.
Ilkka Mäkinen jakoi tiedotetta Informaatiotutkimuksen yhdistyksen ITYn
kevätseminaarista 2002 Tampereella 24.-25.5.2002 aiheena "Kirjastotiedettä ja
informatiikkaa punaisten lippujen alla : radikalismin vuodet Suomen kirjastomaailmassa".
14.4.
Tuula Haavisto kertoi meneillään olevasta Helsingin kaupunginkirjaston näyttelystä
Maailman kuvat & tekstin viestit : löytöretkellä Helsingin kaupunginkirjastossa.
14.5. Merkittiin tiedoksi, että yhdistyksen hallitus oli asettanut edellisessä kokouksessaan
kolme uutta työryhmää. Hallituksen tarkoituksena on antaa mahdollisimman monelle
yhdistyksen jäsenelle tilaisuuden olla mukana kehittämässä kirjastomuseohanketta.
Asetettuja työryhmiä ovat
- avajaisnäyttelytyöryhmä, vetäjänä Rispa Elonheimo,
- tiedotustyöryhmä, vetäjänä Anneli Ketonen ja
- avustustyöryhmä, vetäjänä Tuula H. Laaksovirta.
15 § Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja kiitti osallistujia ja päätti kokouksen kello 13.30. Tämän jälkeen juotiin
kokouskahvit.
Kaarina Puttonen
puheenjohtaja
Tuula Pitkäranta
sihteeri
Pöytäkirja tarkistettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi:
Ilkka Mäkinen
pöytäkirjantarkastaja
Rispa Elonheimo
pöytäkirjantarkastaja
|