TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007
Jäsenet
Yhdistyksellä oli toimintavuoden alussa 97 henkilöjäsentä ja 10 yhteisöjäsentä.
Vuoden lopussa oli 99 henkilöjäsentä ja 11 yhteisöjäsentä.
Hallitus
Hallitus järjestäytyi kesäkuulla valiten puheenjohtajaksi sivistystoimentarkastaja Anneli
Ketosen Länsi-Suomen lääninhallituksesta. Sihteeriksi valittiin edelleen Tuula Pitkäranta.
Hallituksen jäseniksi vuosiksi 2007 - 2009 vuosikokous valitsi Anneli Ketosen Vaasasta ja Ilkka Mäkisen Tampereelta. Muina jäseninä jatkoivat Hanna Aaltonen Helsingistä, Birgitta Aurén ja Tuula Airola Vaasasta sekä Merja Koski-Aho Seinäjoelta. Varajäsenenä jatkoi Hilkka
Karpela-Uusitalo Turusta.
Hallitus kokoontui kolme kertaa Vaasassa kirjastomuseossa. Sen lisäksi on pidetty yhteyttä
sähköpostitse.
Työntekijät
Useiden näyttelyiden valmisteluun ja valvomiseen palkattiin vuoden kuluessa Ulla Laaksonen,
Anna Lemmetti ja Leena Paro.
APURAHAT JA AVUSTUKSET
Yhdistys sai Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahastolta 1 000 euron apurahan
Kirjat ja sota -näyttelyn ja luentosarjan toteuttamiseen.
Yhdistys sai Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastolta 1 800 euroa Suomalaisia
aapisia Agricolasta nykypäivään -näyttelyn järjestämiseksi.
Lisäksi yhdistys on hakenut avustusta Suomen kirjastosäätiöltä ja Museovirastolta valokuvaaja
Kalevi Keski-Korhosen kirjastoaiheisten valokuvien digitointiin ja näyttelyn kokoamiseen.
Museovirasto ei myöntänyt apurahaa, mutta Suomen kirjastosäätiö myönsi hankkeeseen
2 000 euroa.
Lahjoitukset
Kirjastomuseoyhdistyksen entinen puheenjohtaja Tuula H. Laaksovirta jäi eläkkeelle
Eduskunnan kirjaston kirjastonjohtajan virasta keväällä 2007. Hän pyysi ohjaamaan
mahdolliset muistamiset kirjastomuseoyhdistyksen tilille. Rahaa kertyi noin 5.000 euroa.
Suomen kirjastoseura lahjoitti alan kirjallisuutta ja kokoelmaa varten Lundia-hyllyt
kirjastomuseoon.
Kalusteiden tallettaminen kirjastomuseoon
Opetusministeriö on tallettanut Suomen kirjastomuseoon kolme valtion kirjastotoimiston
päällikön muotokuvaa. Ennen Vaasaan toimitusta taulut on kunnostettu.
Vaasan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto on sijoittanut kirjastomuseoon mm. vitriinejä sekä
kustavilaisen ruokasalin kaluston 1700-luvullta, vanhoja kirjoituspöytiä ja tuoleja ym.
Peräseinäjoen kirjaston lainausaseman kortit ja kortistot on siirretty kirjastomuseoon.
Hanna Aaltonen teki yhteenvedon vuonna 2002 tehdyn kyselyn pohjalta. Yhteenvedon mukaan
60 vastasi kyselyyn ja 21 kirjastoa ilmoitti heillä olevan jotakin museoitavaa (kalusteita,
koneita, nukkeja, kuvia jne.).
Näyttelyt
Pohjoismainen maakuntakirjastojen kokous oli tammikuussa 2007 Vaasassa. Kokouksen
yhteydessä oli osanottajilla mahdollisuus tutustua kirjastomuseoon, jossa oli "Charlottan
vastaanotto". Leena Paro oli pukeutuneena 1700-luvun asuun ja hän kertoi Luku-Kirjaston
syntyvaiheista. Lisäksi oli esillä mm. Vaasan hovioikeuden perinnehuoneesta Olof Langenstein -näyttely.
Kirjastomuseossa oli esillä Suomalaisia aapisia Agricolasta nykyaikaan -näyttely 29.3. –
31.5.2007. Näyttelyssä oli 30 aapista eri vuosikymmeniltä, mm. näköispainoksen
Agricolan ABCkiriasta vuodelta 1543. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin pieni kilpailu, jossa
oli palkintona kirjoja.
Kirjastomuseon toisessa näyttelytilassa oli samaan aikaan esillä Liisa Kangasniemen kokoama Lapuan ja Peräseinäjoen nuorisoseuraliikkeen kirjastotoiminta -näyttely.
Kielletyt kirjat itsenäisyyden ajan Suomessa -näyttely oli 13.9. - 31.12.2007:
- Kielletyt kirjat -näyttely oli aiemmin esillä Jyväskylän kirjamessuilla. Näyttelyn
kirjat olivat lainassa Jyväskylän yliopiston kirjastosta.
- Sotatuomarin kirjoja ja karttoja Aunuksen matkalla 1941 - 1944 : Hovioikeuden-
presidentti Paavo Alkion arkisto. Näyttelyn on koonnut hovioikeudenpresidentti em.
Erkki Rintala.
Yleisöluennot
Vaasa-opistolla ja kirjastomuseolla oli yleisöluentoja syksyllä 2007 teemana Kirjat ja sota:
- Aunuksen kirjat ja kirjastot jatkosodan jaloissa. Merkintöjä Paavo Alkion
sotapäiväkirjassa. Vaasan hovioikeuden presidentti emeritus Erkki Rintala, 12.9.2007.
- Kirjat ja arkistot suomalaisten sotasaaliina Neuvosto-Karjalassa jatkosodan aikana.
Lehtori, kirjastohistorian dosentti, yht.tri Ilkka Mäkinen, Tampereen yliopisto,
10.10.2007.
- Kielletyt näytelmät Suomessa 1910 - 1940. Kirjastotoimenjohtaja Asko Rossi, Lohjan
kaupunginkirjasto, 14.11.2007.
Luentosarjasta tiedottiin Vaasa-opiston ja kirjastomuseoyhdistyksen toimesta. Ylen toimittaja haastatteli Erkki Rintalaa ja toimittaja teki jutun 17.9.2007 ilmestyneeseen Pohjalaiseen.
Yhteistoimintaa
Haettiin Etelä-Suomen lääninhallitukselta rahankeräyslupa Vanhan Ykkösen entisöintihanketta
varten. Hankkeen nimi on Vanha Ykkönen - Suomen ensimmäisen kirjastoauton entisöinti.
Hankkeen kustannusarvio on noin 100 000 euroa. Rahankeräysluvan kesto on 31.5.2008
saakka. Kalle Varila on toimittanut Vanhan Ykkösen tarinan kirjastomuseoyhdistyksen
kotisivuille.
Yhdistys on lähettänyt valokuvia, leimasimia, julkaisuja ym. Viitasaaren kaupungin-
kirjaston näyttelyä varten. Yhdistys on lähettänyt esineitä ja valokuvia Keravan kaupunginkirjastoon Vanhan ajan markkinoille.
Tiedottaminen
Toimintavuonna lähetettiin jäsenille yksi jäsentiedote jäsenmaksukaavakkeen
mukana. Näyttelyistä on tiedotettu Vaasan Ikkunassa ja kirjastomuseon kotisivuilla:
www.suomenkirjastomuseo.fi
Kirjastomuseossa järjestettiin museoilta 22.11.2007. Hovioikeudenpresidentti em. Erkki
Rintala kertoi Kirjat ja sota -näyttelystä. Erikoiskirjastonhoitaja Leena Paro esitteli
kirjastomuseota ja sen toimintaa. Kutsu lähetettiin jäsenille, yhteistyökumppaneille ja
Vaasan kaupunginkirjaston työntekijöille.
|